lauantai 9. heinäkuuta 2016

Savonlinnan Oopperajuhlat: Don Giovanni

Savonlinnan Oopperajuhlat
Mozart: Don Giovanni
Kenraaliharjoitus
Olavinlinna 7.7.2016

Musiikinjohto:  John Storgårds
Ohjaus: Paul-Emile Fourny
Lavastus: Poppi Ranchetti
Puvut: Giovanna Fiorentini
Valaistuksen suunnittelu: Patrick Méeüs
Kuoron valmennus: Matti Hyökki

Leporello ja Don Giovanni, eli Tapani Plathan ja Waltteri Torikka.
(Kuva: Soila Puurtinen, Itä-Savo)

”Ei kai tuollaisia kusipäitä ole oikeasti olemassa?” Tämä oopperaseurana olleen tyttäreni kysymys tiivistää aika hyvin Mozartin DonGiovanni -oopperan nimihahmon. Aivan yököttävän puistattava limanuljaska ja kieroilija, joka sattuu kuitenkin olemaan sen verran komea ja lipevä kieleltäänkin, että saa naiset uskomaan hääkellojen soittoon, vaikka tyypillä ei ole muuta mielessä kuin häipyä petipuuhien jälkeen taas etsimään seuraavaa valloitusta.

Oli mielenkiintoista kuulla ja nähdä Waltteri Torikka Don Giovannin roolissa. En ole kovin paljon Torikan laulua oikeastaan kuullut, mutta tokihan olen ollut tietoinen hänen suosiostaan muunkin kuin klassisen musiikin kuulijoiden keskuudessa. Minun silmissäni ja korvissani Torikka ei ole leimautunut mitenkään erityisesti, mutta mietin kyllä sitä, että varmasti jonkun muun mielessä niin voi olla. Huomionarvoista on se, että Torikka on kiinnitetty tähän rooliin Oopperajuhlille jo ennen Tähdet, tähdet -ohjelman tuomaa julkisuutta. Torikka on siis laulamassa Don Giovannina, koska on ollut Jorma Silvastin mielestä hyvä oopperalaulaja, eikä siksi, että Torikan nimi ja naama on varmasti tänä päivänä hyvä yleisöhoukutin. Loppuun myytyjähän Don Giovannin esitykset ovatkin.

Torikka oli mielestäni aivan loistava Don Giovannin roolissa. Aika varhaisessa vaiheessa esitystä ajattelin, että kuka muu tässä roolissa voisi ollakaan? Niin lipeviä ilmeitä ja eleitä sieltä irtosi, niin kukkoilevaa ja pöyhkeää patsastelua kuin Don Giovannilla pitääkin olla. Laulusta minun on sanottava, että mielestäni Torikan baritoni oli oikein rooliin sopiva ja muutenkin miellyttävä. Baritoni on edelleenkin itselleni mieluisin ääniala kuunneltavaksi.

Myös Don Giovannin palvelijan Leporellon roolissa laulanut Tapani Plathan oli mielestäni mies oikeassa roolissa. Narrimaiset ilmeet ja eleet, miellyttävä basso. Tämä hahmo oli 11-vuotiaan suosikki.

Donna Elvira on myös nostettava esiin. Sopraano Helena Juntunen oli tässä roolissa aivan mainion mentaali. Tykkäsin hänen laulustaa yllättävän paljon sopraanoääneksi, mutta tytär kommentoi, ettei naisten korkealta laulamista ylipäätään jaksaisi kovin paljon kuunnella. Täytyy sanoa, että tässä oopperassa minua miellyttääkin baritonien ja bassojen suuri osuus. Tenori Tuomas Katajalan tiesin kyllä etukäteen miellyttävä-ääniseksi. Ja kun vielä Komtuurina kuullaan Jaakko Ryhästä bassosaundeineen, niin etukäteenkin osaa jo odottaa aika paljon!

Kysyin tyttäreltä, kuinka hän vertaisi Don Giovannia edellisenä iltana nähtyyn Verdin Otelloon. Hän sanoi, että oopperoita on vaikea verrata, koska ne ovat niin erilaisia. Olen samaa mieltä. Molemmissa oli kusipäinen ja muiden tunteista ja kohtaloista piittaamaton henkilöhahmo, kehvelöintiä rakkaussuhteissa ja kuolemaakin. Mutta Otello oli tarinana raskaampi ja vakavampi. Don Giovannissa on esillä todella rajujakin ikuisesti ajankohtaisia teemoja, ja esityksessä vuorottelevatkin sydäntä riipivät aariat ja narrimainen hassuttelu. Varmasti sekä libreton kirjoittajan että ohjaajan taituruutta saada vakava ja hauska vuorottelemaan niin sujuvasti. Don Giovanni on oopperana mielestäni melko näytelmämäinen. Esiintyjiltä vaaditaan muutakin kuin laulutaitoa, ja mielestäni tässä Oopperajuhlien toteutuksessa näytteleminenkin meni nappiin. Monet hahmot ovat kyllä karikatyyrimäisiä, mutta mielestäni esiintyjät toteuttivat hahmonsa sopivan överisti eikä liian.

Ehkäpä juuri vakavan ja hauskan vuorottelu on syy siihen, että Don Giovannin musiikki on hyvin monipuolista. Monipuolisempaa kuin vaikka Otellossa. Tämä koskee niin orkesterin roolia kuin sitä, kuinka erilaisia äänen värejä ja äänen käyttötapoja solistien laulussa on kuultavissa. En ole ollut mikään resitatiivifani, ei sitä ainakaan levyltä jaksa kuunnella, mutta niin vain nautiskelin niistäkin kohdista ihan tyytyväisenä. Resitatiivikin voi olla eläväistä, ja sen kuunteleminen saa jonkin pointin, kun se liittyy tarinaan ja visuaaliseen esitykseen.

Jos minun olisi pitänyt viime viikolla valita suosikikseni Verdi tai Mozart oopperasäveltäjänä, olisin ehdottomasti sanonut Verdi. Mutta näistä kahdesta oopperasta ja näistä kahdesta produktiosta valitsisin kuitenkin Mozartin. Olen jotenkin vierastanut koomista oopperaa ja hakeutunut ennemmin vakavien ja jylhien teosten pariin, joissa sitä rakastamaani suurta oopperakuorosaundiakin saa koko rahan edestä. Don Giovannissa ei kuorolla ole kovin paljon tekemistä, mutta se ei minua haitannut lainkaan. Monesti olen pitänyt musiikkiesitystä itselleni kuulijana onnistuneena, jos olen käynyt jonkinlaisen tunnemyrskyn ja sisäisen puhdistautumisen läpi sen aikana. Olen kova itkemään ja oikein pakahtumaan jostakin mystisestä musiikin aiheuttamasta tuntemuksesta. Ei Don Giovannista sellaiseen ole, mutta ai että, kun nautin olostani! Minua nauratti, minua vihastutti Don Giovannin kusipäisyys, minua kiinnosti seurata jokaista juonenkäännettä ja pientä elettä. Niin tuttu ja simppeli kuin tarina onkin, eläydyin sen verran, että olisin voinut tuohtumukseltani vetää kunnon litsarin Don Giovannin poskelle! Jotenkin tunnelmaan sopi sekin, että vieressäni istunut nainen välillä kommentoi puoliääneen ”oi voi”, kun jokin henkilöhahmo hieman lavalla kompuroi tai jotain hurjaa tapahtui.

En tiedä, mikä vaikutus fiiliksiini oli itse esityksien erilaisuudella ja mikä eri istumapaikalla, mutta jotenkin Don Giovanni imaisi minut mukaansa Otelloa paremmin. Otelloa seurasimme siis edessä vasemmassa reunassa, kun Don Giovannin esitykseen tytär valitsi meille eturivin paikat heti kapellimestarin takaa. Nyt kuulokuva oli hyvin balanssissa, tai ehkä ihan parissa paikassa orkesteri meinasi jyrätä solistin, kun solisti ei laulanut suoraan yleisöön päin. Missään kohdassa ei myöskään lavan tapahtumat peittyneet vaikkapa selin meihin olevan kuoron taakse, vaan koin olevani hyvinkin lähellä tapahtumien keskiötä. Lisäksi juuri tässä oopperassa oli mukava nähdä hyvin esiintyjien ilmeet ja pukujen yksityiskohdat. Eli oliko kyse vain istumapaikoista vai oliko Don Giovannissa enemmän imua kuin Otellossa, en osaa sitä täysin sanoa. Tai mikä merkitys on sillä, että tämä sama Don Giovannin ohjaus on nähty Oopperajuhlilla jo aiemmin, Otello taas on tämän kesän uutta tuotantoa.

Ei Don Giovanninkaan juoni ole saippuasarjoja kummempi: naistenmies Don Giovanni se etsii uusia valloituksia, mutta muut alkavat saada touhusta tarpeekseen. Don Giovannilla on harhaluulo, että olemalla uskollinen yhdelle naiselle hän oikeastaan tekisi suurta vääryyttä kaikille niille naisille, jotka eivät silloin pääsisi hänen kanssaan muhinoimaan. Lopulta Don Giovanni saa kokea, että monien muiden mielestä hän onkin megaluokan kusipää, jonka on kannettava sikailustaan seuraukset. Don Giovanni on melko pitkään täysin sokea sille, miten hänen käytöksensä vaikuttaa ihmisiin hänen ympärillään. Hahmo on siis kaikesta limaisuudestaan ja ääliömäisyydestään huolimatta myös aika ressukka tapaus. Kukapa meistä ei joskus olisi toiminut tökerösti muita kohtaan ja tajunnut sen vasta jälkikäteen. 

Jostain syystä esitys veti mukaansa niin hyvin, että en tylsistynyt aarioidenkaan aikana. Ehkä Don Giovannissa ei vaan ole niin pitkiä pönötysaarioita, kuin jossain muissa näkemissäni oopperoissa? Toisaalta mietin, että lavalla tapahtui lähes jatkuvasti jotain, mitä seurata.  Joko päähenkilöt puuhaavat jotain, tai sitten lavalla olevissa kyläläisissä tai ”mysteerihahmoissa” riitti seurattavaa. Kiitokset Mozartille musiikista ja ohjaajalle taidosta tehdä näinkin pitkästä teoksesta niin mukaansatempaava, ettei kelloa ole tarpeen vilkuilla.

Lavastuksen osalta sain jälleen kerran ihmetellä, miten Olavinlinnassa tuntuukin niin vähäinen lavastus riittävän. Linnan seinät ja oviaukot sulautuvat parhaimmillaan osaksi niin modernia kuin vanhempaakin aikaa edustavaa lavastusta.

Tämä oli minulle ensimmäinen visiitti Savonlinnan Oopperajuhlilla sitten muutaman vuoden takaisen kesätyöpestini Oopperajuhlien pressitoimistossa. Mieleen tulvi valtavasti muistoja oopperantäyteisestä kesästä ja monista varmasti ainutlaatuisiksi jäävistä hetkistä. Voin sanoa, että työskentely oli intensiivistä, toisinaan hyvinkin rankkaa, mutta samalla valtavan antoisaa ja opettavaista. Tällä viikolla Olavinlinnaan kulkiessani olen mielenkiinnolla seurannut niitä lukuisia vapaaehtoisia, kesätyöntekijöitä, taiteilijoita ja Oopperajuhlien vakiväkeä, jotka ovat tänäkin kesänä tehneet valtavan työn luodakseen ilta toisensa jälkeen taianomaisen elämyksen oopperayleisölle. Minulla on sellainen tuntu, että Oopperajuhlissa ja Olavinlinnassa on jotain, joka lisää pienen ekstrataian oopperaesityksiin. Sen haluaisi kokea aina vaan uudestaan. 

Olen niin iloinen, että sain nyt tarjota lapselleni nämä kaksi elämysiltaa. Tuuletan myös sille, että hän piti niistä! Tokihan asiaan kuuluu se, että laitettiin vähän huulikiiltoa, käytiin alkoholittomilla drinkeillä ennen ja ostettiin yögrilliltä ruokaa esityksen jälkeen. Muistoksi ostettiin libretot ja viltti. Minua ei kyllä paleltanut lainkaan, vaikka varta vasten Don Giovannin esitykseen puettiin vähän edellisiltaa kevyemmin päälle, jotta viltille tulisi käyttöä. Nautin oopperasta, mutta vähintään yhtä paljon tuosta ihanasta oopperaseuralaisesta!

Jos muuten haluaa Savonlinnan Oopperajuhlille töihin, kannattaa seurata sivua www.operafestival.fi,  sinne tulee tietoa hyvissä ajoin, minkälaisille työntekijöille seuraavaksi kesäksi on tarvetta.

Don Giovannin esitykset Savonlinnan Oopperajuhlilla 9.–25.7.


Ps. Minä sain kokea Oopperajuhlilta ennakkopalat Otellon ja Don Giovannin kenraaliharjoituksissa. Toki juhliin mahtuu muutakin. Katso täältä koko ohjelmisto. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti