Piip Show ja suoran lähetyksen jännitys

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä on mainio juttu Norjan television ohjelmasta nimeltä Piip Show. Tässä ohjelmassa kamera kuvaa kolme kuukautta yötä päivää lintulautaa. Lintulauta ei ole mikä tahansa puuhökkelö, vaan upea siemenbaari baarijakkaroineen kaikkineen. Uteliaana kävin katsomassa tätä Piip Show'ta, jonka lähetystä voi seurata NRK-televisioyhtiön nettisivuilla.

NRK:n nettisivuilla kerrotaan, että kanavalla oli nettisivuillaan ensimmäinen Piip Show jo vuonna 2003, jolloin kamera kuvasi nukkekodissa olevaa linnunpesää poikasineen. Idea oli freelancekuvaaja Magne Klannin. Tämän kevään Piip Showssa Klann on jälleen asialla. Nettisivuilla kerrotaan, että ornitologit ympäri Norjaa ovat valmiita vastaamaan yleisön kysymyksiin.

Nerokasta, kerrassaan nerokasta. Yleisö saa kysellä linnuista, asiantuntijat vastaavat. Nettilähetyksen vieressä on shoutbox, jossa käydään jatkuvaa keskustelua. Luontokuvaajien ja ornitologien ohella myös Magne Klann vastaa kysymyksiin. Norjani on hieman heikko, joten en ihan pääse jyvälle kysymyksistä. Uusia viestejä tulee jatkuvasti.

Kuvakaappaus nettilähetyksestä. Vihdoin lintu!

Piip Show on koukuttavaa. On jännittävää seurata, mitä lintuja baarissa käy. Kuulemma tappeluitakin on jo nähty. Eilen Piip Show oli minulla päällä lähes koko ajan, kun olin koneen äärellä. Pitkiä aikoja kului, ettei kuvassa näkynyt linnun lintua. Kun selainikkuna on hautautuneena koneella kaiken muun alle, siipien havina ja variksen raakunta kyllä ilmoittavat siitä, että jotain tapahtuu baarissa taas. Välillä linnut vain käväisevät ruokaa hakemassa, välillä viihtyvät baarissa pitempäänkin.

Kun on aikansa töllöttänyt kuvaa, jossa ei juuri mitään tapahdu, on aikaa miettiä. Miksi ihmeessä katson tällaista? Eikö olisi järkevämpää lähteä pihalle, siellähän niitä lintuja näkee varmasti. Lintujen baaria on kuitenkin hauska seurata. Tämän lintulaudan sisustus on valloittavaa ja hauskaa ja linnut näkee läheltä. Kuten Nytin jutussakin sanotaan, tämähän on lintujen BB-talo. Paitsi lintuja ei ole suljettu taloon, vaan ne lentävät paikalle kun haluavat. Mutta konseptihan on aivan sama: kuvataan 24/7 jotain suorana läehtyksenä. Big Brotheriakin voi katsoa 24/7, jos siitä haluaa maksaa. Olen aina miettinyt, miksi joku haluaa ylipäätään sellaista ohjelmaa katsoa. Televisiosta tulevaan lähetykseen kai aina editoidaan ne palat, joissa jotain tapahtuu. Mutta miksi katsoa lähetystä koko ajan? Ei varmaan ihmisten BB:ssäkään aina mitään jännää ole. Tavallaan tätä lintulähetystä katsoneena ymmärrän, että kyse on siitä, että haluaa olla näkemässä, kun jotain tapahtuu. Samalla tavalla, kun minä eilen klikkasin heti Piip Show'n selaimeen esiin, kun kuulin jotain ääniä lintulaudalta, varmaan BB:tä seuraavat odottavat jännityksellä, milloin sieltä ruudusta kuuluu vinkkiä siitä, että kohta Pete riehuu taas kännissä ja Miia näyttää tissit. Katsojaluvuista päätellen tuollaisellekin on katsojakuntansa. Ja tietenkin sitä haluaa olla näkemässä juuri silloin, kun tapahtuu, eikä odotella jotain koontilähetystä parhaista paloista.

Piip Show on oivallinen ohjelma. Ainakin minussa se aiheuttaa pohdiskelua televisiosta. Piip Show on kritiikkiä nykypäivän televisiolle, josta ihmiset töllistelevät ties mitä sontaa vaikka kellon ympäri. Tämän ohjelman tempo on hidas, kun mediassa muutoin vipelletään kiihtyvää tahtia. Toisaalta Piip Show kertoo, mikä siinä töllöttimessä ja tosi-tv:n suorassa lähetyksessä kiehtoo: odotus siitä, että jotain voi kohta tapahtua. Kun tuijottelen lintulautaa, jossa välillä on lintuja ja välillä ei, en voi välttyä ajattelemasta sitä, olenko yhtään sen viisaampi kuin ne BB:n katsojatkaan. Ehkä kuitenkin lintu-tv:n katsominen on kehittävyydeltään asteella nolla, ja BB:n tuijotus menisi miinuksen puolelle. Joskus aikoinaan televisiosta katsottiin vielä sellaisia ohjelmia, joilla oli käsikirjoitus ja juoni, nyt niitä ei välttämättä enää tarvita. Internetissä voi näyttää loputonta kuvavirtaa, slow-tv:tä, kuten norjalaiset tällaista ohjelmamuotoa kutsuvat.

Sikäli ei ole uusi juttu, että netissä voi seurata suorana lähetyksenä jotakin. Itse en ole vielä innostunut seuraamaan iltapäivälehtien nettisivuilta, kuinka esimerkiksi ukkonen saapuu Helsinkiin. Eläimet tuntuvat olevan suosittuja seurattavia.Yhdysvaltalaista hautovaa kotkaa on voinut katsoa jo muutaman vuoden täältä. Virolaiselta nettisivulta http://www.looduskalender.ee taas voi seurata niin harmaahylkeitä kuin pöllöjäkin. Tavallaan hieman säälittävää istua koneella tuijottamassa luontoa, eikä olla itse samoilemassa metsissä ja itse luontoa kokemassa. Toisaalta tällaisilla kameroilla on mahdollista nähdä sellaista, jota ei normaali-ihminen voi luonnossa nähdä, kuten esimerkiksi kotkan pesiminen lähikuvana. Erona näiden pesäkameroiden ja NRK:n Piip Show'n välillä on se, että pesäkameroissa kamera on viety eläinten luonnoliseen ympäristöön, Piip Show'ssa linnut tulevat ihmisen rakentamaan baariin. Kivan näköinen lintulauta on mielestäni ihan söpö bonus lintuläehtyksen katsomiselle.

Eikä kaikki netin suorat lähetyket ole söpöjä eläimiä:
Sivulla http://www.aslsp.org/ voi kuunnella maailman pitkäkestoisinta musiikkikappaletta, John Cagen As -Slow As Possible, joka on soinut Halberstadtin St. Burchardin kirkossa vuodesta 2001. Kappaleen on tarkoitus päättyä vuonna 2640. Nettisivuilla voi kuunnella suoraa lähetystä soitosta, ja tietty paikan päälläkin voi pyörähtää. Yksittäiset soinnut soivat useamman vuoden. Kukaan ei toki istu urkujen ääressä, vaan painot painavat urkujen tiettyjä säveliä. Sitten joku käy vaihtamassa painot seuraavan soinnun äänien kohdalle.

Ehkä viimeistä ASLSP:n kohdalla ymmärtää sen, että kaikkea ei ole tarkoitus seurata koko ajan. Kukaan ei voi kuunnella alusta loppuun tuota musiikkiesitystä. Ehkä on myös ihan hauskaa silloin tällöin vilkaista virolaisia hylkeitä tai norjalaisen lintubaarin pöhinää. Koitan silti olla koukuttumatta.

Legon mahtava mainosfilmi

Näin pari viikkoa sitten Lego-elokuvan. Pakkohan siitä on kirjoittaa, kun vieläkin elokuva pyörii mielessä.

Suhtauduin elokuvaan hieman skeptisesti: voiko sellainen elokuva olla hyvä, jonka pohjana on tuote? Elokuvaa ei tällä kertaa ole tuotteistettu, vaan tuote elokuvallistettu. Ajattelin, että tämä on joku Legon markkinointiosaston älynväläys, jolla myydään muksuille taas miljoonia pieniä muovinpalasia.

Osittain olen sitä mieltä vieläkin. Pakko sanoa, että mikäli tämä elokuva on Legon mainososaston idea, neroja siellä on töissä. Idea on siis toimiva, ja toteutuskin toimii. Legoukkoanimaatiota oli kiehtovaa katsella. Visuaalinen toteutus ylipäätään on tässä elokuvassa aivan huippua. Parasta on se, että animaatiossa on ihan oikeita legoja, ei mitään piirroksia. Erityisen upeita ja hauskoja ovat ne kohdat, missä on mukana vettä.

En lähde tässä juonta sen enempää spoilaamaan, mutta pääpiirteittäin se menee näin: Pahis aikoo tuhota koko maailman, koska se ei kestä sitä, että ihmiset rakentelee omiaan. Pitää olla kuri ja järjestys, ja noudattaa ohjeita. Sitten on sosiaalisesti avuton tavallinen raksamiesukko, joka pelastaa koko maailman.  Ei mitenkään ainutlaatuinen asetelma. Tässä maailman pelastamisen matkalla tapahtuu monenlaista äksöniä. Näin vanhemman näkökulmasta elokuvasta jäi mieleen se, etten muista noin synkeää tunnelmaa lastenelokuvassa aiemmin nähneeni. Taistelukohtaukset olivat omaan silmääni kovin synkkiä ja hurjia. Yritin pohtia, mistä se oikein johtuu: jatkuvastihan televisiossa Sylvesteri saa Tipiltä köniin ja alasimia niskaansa, eikä sellainen saa minussa aikaan vastaavaa reaktiota. Olivat taistelukohtaukset väriltäänkin tummia, mutta jotenkin koin ne keskimääräistä lastenleffan taistelukohtausta väkivaltaisemmaksi. Pähkäilyni tulos on se, että legot tuntuivat inhimillisemmiltä kuin piirroshahmot. No ei koko elokuva mitään räiskintää ollut, mutta kiinnittipä huomioni kuitenkin. Sekin jotenkin jäi häiritsemään, kuinka Batman oli niin ilkeä, suorastaan moukkamainen hahmo.

Juoni oli selkeä ja vei mukanaan. Elokuvassa on hauskoja ja ironisia heittoja, ja pidin myös siitä, kuinka koko elokuva kritisoi aivotonta massa-ajattelua ja tyhjäpäistä viihdettä. Ei ollut niin päälleliimattuja aikuisille suunnattuja vitsejä, niin kuin lastenleffoissa usein on. Aika ajoin mielessä kuitenkin kävi, että tämähän on silkkaa mainosta. Kuvissa näkyy legopalikoiden sarjanumeroita, ja aina elokuvan rakennusprojekteihin tarvitaan jotain tiettyä hienoa palaa. Elokuvan hahmot rakentelevat siis millon mitäkin. Ja koko juoni perustuu sille, että on eri Lego-maailmoja (Star Warsit, Dublot, mitä näitä nyt onkaan). Elokuvan aikana katsoja saa aika kattavan esittelyn siitä, mitä kaikkea Legon tuoteperheeseen kuuluu. Voin kuvitella, että moni lapsi haluaa elokuvan nähtyään juuri tietynlaisen ukkelin tavaroineen. Pakko myöntää, että olihan se nostalgista nähdä kasariastronautti, jollaisella minäkin olen lapsena leikkinyt. Lego on monen sukupolven tuote, joten siinä mielessä tämä leffa varmasti iskee vanhempiinkin eri lailla kuin jotkut Bratz-leffat sun muut nykylasten hömpötykset.

Koko elokuvan oivallus on kuitenkin siinä, että kaikki on leikkiä. Turha kukkahattuilla mistään synkistä taistelukohtauksista tai kusipäisestä Batmanista, koska niinhän ne lapset leikkii. Se, että myös elokuvan tapahtumat ovat jonkun leikkiä, on melko helppo arvata jo etukäteen. Ajattelin jo, että blaah, pitihän se arvata, kuinka tylsä loppu. Elokuva ei kuitenkaan lopu siihen, että legomaailma paljastuu ihmisen leikiksi. Loppu oli itse asiassa ihan hyvä. En sitä tässä paljasta, mutta sen sanon, että se johti ainakin minulla ihan hyvään pohdintaan vapaasta ja luovasta leikistä sekä aikuisten asettamista rajoituksista. Silti mielessä on koko ajan myös se, että olipas melko hyvä mainosfilmi.

p.s. Elokuvassa kuultava laulu "Kaikki on niin nastaa" soi vieläkin päässä. Kappale tulee mieleen etenkin silloin, kun kuulen näitä tosielämän sisällöttömiä renkutuksia.